Teen tän rakkaudesta lajiin

Kiitollinen, siunattu, onnellinen.. -niin kliseistä, mutta niin totta. Mä oon tosi huono avautumaan nettiin (mikä on tosi hyvä juttu) ja ihan mun parhaille ystävillekin, joten blogikin käsittelee melko pinnallisesti meidän treenejä ja kisafiiliksiä.
Pointtina oli kuitenkin kiitollisuus kuluneista vuosista. Kahden viimeisen vuoden aikana on edistytty ihan todella kovaa vauhtia. Kaks vuotta sitten kisasin mun edesmenneellä hevosella 90cm ratoja, muutama 100cm rata saatiin alle ennen onnettomuutta. Esteratsastuksesta ei ollut varsinaista ymmärrystä lainkaan, se oli lähinnä laukan kasvattamista kohti esteitä ja vastuun siirto hypystä hevoselle. Koulupuolella ei juurikaan startteja, se mitä olin mennyt, oli nipinnapin hyväksytty heB tasolla.
Nyt Ekin kanssa on startattu 120cm ratoja muutama, mutta kassillinen 110cm nollia löytyy. Koulupuolella on startattu hyvin tuloksin heA:ta, joista viimeisin oli FEI'n vaikea joukkuerata, kangilla tehtynä. Kenttäpuolelle on päästy siirtymään. Treenissä tehdään sujuvasti helpon tehtäviä, kisoissa vaaditaan vielä rutiinia pienistä luokista jotta kaikki menee kuten pitää ja kuski ratsastaa loppuun asti.

Oma kasvatti Kinkku (4v) edistyy kivasti ja on toiveiden mukaan tulevaisuudessa mukana kenttäradoilla. Lupaava nuori jolla on hienot liikkeet ja mieletön asenne työntekoon yhdessä kuskin kanssa.

Pampulalla on ollut taukoa kilpailuista (agility, ohjasajo yms), mutta hän on toimittanut lastenratsun uraa erityisen hyvin. Pikkusisko on oppinut paljon ja ennen 4v synttäreitä on hypännyt jo ensimmäiset esteensä. He pääsevät mukaan kisareissuille ensi vuonna :)