maanantai 8. helmikuuta 2016

Kisakausi avattu! +klinikkavalmennusta

Sunnuntaina 7.2 avattiin Ekin kanssa kausi 2016. Ja yllätettiin jopa itsemme ja avattiin kausi hyppäämisen sijaan koulukilpailulla!
Artukaisissa siis 1-tason hallikoulukilpailut. Ekin ensimmäiset koulukisat suomessa ja meidän ensimmäiset yhdessä.

Verryttelyssä Eki oli alkuun vähän jännittynyt enkä saanut ratsastettua niin pyöreäksi kuin olisin tahtonut. Loppua kohden parani. Oltiin oman toisen verkkaryhmän kolmansia starttaajia, Eki pysyi odotteluajan hyvin kuulolla.
Yksin radalla alkoi kuitenkin vielä jännittää, rata parani loppuakohden selvästi. Radalla kuitenkin tasaisempi kuin verryttelyssä.

Tapahtuipa meillekin tämä legendaarinen kouluvaihto väärässä paikassa väärään aikaan... Ekihän ei tee puhtaita kouluvaihtoja vaan laukat vaihtuu kuten estehevosilla tapana.
Nyt kuitenkin ratsastajan hereilläolosta huolimatta Eki teki vasemman laukka osuuden suunnan muutoksessa juuri kirjaimen kohdalla täydellisen tahtirikkeen ja vaihtoi laukan.. en korjannut asiaa kun kirjaimessa jo oltiin ja jatkoin raviosuutta, ja tämä päätöshän näkyy sitten arvostelupaperissa :D

Lopputuloksena 126p, 63,25% ja jaettu 6.sija (luokassa sijoittui 5).


Tiistaina 9.2 Kirsin kouluvalmennus. Keskityttiin sulkutaivutuksiin laukassa. Vasemmalle Eki ihan super, oikealle oli vähän kokoamishaasteita.
Torstaina 11.2 Tomaksen estevalmennus. Keskityttiin kokoamiseen, laukan säätelyyn ja jumppaamiseen. Videota olemassa, näytille tulossa ;)
Perjantaina 12.2 Ylikyläntallilla KaKen järjestämä Sanna Backlundin esteklinikka. Itse olin yleisönä ja järjestämisen apuna.
Lauantaina 13.2 KaKen 1-tason rataesteet. Itse tuomarin apuna tuomaritornissa.
Sunnuntaina 14.2 Lilli Luoman kouluklinikka, siellä mekin olimme esillä Ekin kanssa. Kuvia tulossa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti