perjantai 11. tammikuuta 2019

1 / 2019 Paluu menneeseen ja katseet tulevaisuuteen

Palataan vielä kerran vuoteen 2018 ja tehdään pieni kooste kuluneesta kaudesta ja vuodesta kokonaisuudessaan. Miten meni? Saavutettiinko tavoitteet? Tuliko takapakkia? Entäs nyt?
 
Kuvan mahdollinen sisältö: ulkoilma ja sisätila

Sen verran on pakko mainita, osallistuimme uutenavuotena Orionin AnimalHealt äänipelko tutkimukseen ja siitä on tulossa oma juttunsa erikseen :) Tulokset selviävät lähiaikoina..



Mutta sen verran paluuta viime vuoteen, että ollaan kärryillä tulevasta kaudesta ja sen tavoitteet on pohjattu kuluneeseen kauteen.

Kilpailimme 6 eri lajissa, teimme yhteensä 61 starttia 1-3 tasolla. Onnistuimme sijoittumaan 20 kertaa, voittaen 6. Isoimpina kohokohtina näistä nousee esille kenttäratsastuksen taitomestaruus sijoitus sekä joukkueSM-edustus. Käsittelypuolella edelleen kansallisen poniluokan voitto (jo 6 perättäinen). Myös isona onnistumisena koen Kinkun edistyksen kauden aikana, jätkä ylitti odotukset 10-kertaisesti.. -Näin kirjoitin omalle facebook- seinälle, sekä jaoin kuvan myös instagramin puolelle. Tässä oli kiteytettynä kaikki se, jossa on onnistuttu.

 Kuvan mahdollinen sisältö: ainakin yksi henkilö, ihmiset ratsastavat, hevonen ja ulkoilma

Jäin kauden ja Ekin vuosihuollon jälkeen kuitenkin miettimään. Me ollaan opittu yhdessä viimeiset 3vuotta hirmupaljon. Varsinkin kenttäpuolella on opetettu toinen toisiamme. Nyt kuitenkin kun ikää alkaa olla ja vaivoja myös, mietin josko siirtäisin Ekin kuitenkin takaisin rataestepuolelle.
Kenttäkilpailut on raskaita, ja Eki stressaa vatsallaan ja päänupillaan. Se ei ole kokemuksesta huolimatta varma maastoesteillä ulkona, vaan saattaa täysin tutulla ja helpolla tehtävällä heittäytyä hankalaksi. Koska se jännittää eikä ole psyykkeeltään täysin suora hevonen. 
Koulupuolella Eki ei enää merkittävästi kehity ja vaikka 2/3 osakokeesta olisi puhtaita, kärkeen ei ole asiaa ~65% koulupaperilla. Koulun treenaaminen siirtyy vaikutuksena esteille mutta tuomarit eivät arvosta tarpeeksi kun liikettä ei hevosella ole. Hinkatako siis helpolla tasolla kenttää vaiko kokeilla siipiä rataestepuolella?

Nyt on ratatreeneissä tehty erittäin vahvaa 120cm rataa hallissa, joten olisi suotuisat mahdollisuudet vakiinnuttaa taso kesän kisakauden aikana. Eki on vahva estehevonen joka opettaisi siltä osin mulle vielä paljon. Tämä on nyt mietinnässä ja valmentajien kanssa käydään vielä keskusteluja ja pohdintoja :) 

Kuva otettu 11.1.2019


Mitä tulee Kinkkuun. Meillä ei kaudelle ollut isoja tavoitteita sen vuoksi että käytös on oli ollut heikkoa eikä ihan tiedetty mitä tästä kombosta tulee. Kinkku ylitti kuitenkin odotukset; kiskoi rataestepuolella 90cm rataa, voitti ja sijoittui 2-tasolla heB-tasolla ja teki hallissa tuttarin (nyk.90cm) rataa täysin  ongelmitta! Maaliskuun hallikenttäkisaan en sitä ehdi saada, sillä kvaalit löytyvät vasta 80cm (ent.harraste) -luokkaan.
Kinkku jatkaa kesän kenttäradoilla, sekä tekee kalenteriin sopien yksittäisiä koulu- ja rataestestartteja.

Kuva otettu 11.1.2019