lauantai 25. tammikuuta 2014

Vapaat ohjat

Vinjan kanssa alkuviikosta käytiin maastoilemassa, tai toisinsanoen annoin ponille kotipihalla vapaat ohjat ja hän sai mennä minne tahtoi. Näin olen tehnyt muutaman kerran ennenkin ja silloin poni käynyt vautia vaihdellen vakkari metsälenkin, mutta tälläkertaa hän lähti täysin uusille poluille :)

Ja näin heti alkuun pahoittelen kuvien huonoa laatua, nämä ovat viimeiset kuvat mitä kamera otti ennen kuin hajosi. Nyt sitä ei saa enää edes päälle :/ Käynnistettäessä herjaa häiriö, käynnistä uudelleen..
Neljä vuotta vanha kamera taisi tulla tiensä päähän. Täytyy kai käydä ostamassa uusi.


Mutta siis palataan asiaan :) Oltiin vaan riimulla naruineen liikeellä ja loimen kanssa molemmilla oli lämmin.
Alkuun näytti siltä että Vinja lähtee taas vakireitille, mutta puolessa välissä lähdettiinkin pellolle. Hetki käveltiin kunnes poni vaihtoi ravin kautta laukalle ja muutaman riehaantumisen jälkeen siirtyi taas käyntiin ja metsäpoluille. Siellä sitten ristiin rastiin uusiakin polkuja tutkien kierreltiin melkein tunnin verran ennen kotiin kääntymistä. 

Kotipihalla Vinja ei suunnannutkaan tallille, vaan lähti kiertämään pihaa ympäri :D Kaikki autot, trailerit, talon ja tallin nurkat piti käydä tarkistamassa ja kodin ikkuinoistakin käytiin sisään kurkkimassa :)
Kun kaikki oli katsottu ja kierretty, lähti poni tallustamaan tallille ja pysähtyi tallin ovelle kuin odottaen lupaa mennä sisälle :)

 



On tosi mielenkiintoista antaa ponin mennä minne tahtoo ja katsoa mihin se lähtee. Kun ei ole kyse ahneesta ponista joka tahtoisi vain syödä, välttyä liikunnalta tmv. :D  Vinja liikkui näin yli tunnin ja sai mennä juuri sitä vauhtia kuin tahtoi ja minne tahtoi. Mitään pahoja ei tietenkään tehnyt ;)

Huomenna sunnuntaina Ratulla Tarun estevalkku. Svedu pääsee taas hyppäämään, katsotaan onko opit menneet perille :) 

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Akut tyhjänä

Tänään aamu alkoi aikaisin. Ennen seitsemää ruokkimaan omat hepat ja siitä suoraan naapuriin valmentajan tallille. Olin siis luvannut hoitaa aamutallin tänään muiden ollessa Ypäjällä valmennuksessa.
Hepoille väkirehut ja vettä, heinien jako ulos ja siitä tarhaamaan. Pihattohevosten vesien sulatus ja täyttö ja karsinoiden siivous.
Ja eikun ratsastamaan ensimmäinen. Svedu oli alkuun reipas liikkumaan, mutta tahmea avuille. Väistöt ei sujunut mitenkään päin ja laukan pyörittäminenkään ei tuntunut häntä huvittavan. Töitä siinä sai tehdä että ponin sai avuille.
Kun poni oli jokseenkin kuulolla, siirryin pellolle ratsastamaan. Ensin vähän kontrolliharjoituksia jonka jälkeen päästin isompaan raviin ja lopuksi isoon laukkaan. Ei kaahaamista, vain vähän irroittelua :)

Svedu kuivumaan karsinaan, ruoat nenän eteen ja seuraavaa ratsua hakemaan.
Olin lupautunut hoitamaan ystävän pari hevosta viikonlopun ajan. Piia oli eilen virkeä mutta hyvä ratsastaa. Tänään sitten kaikkea muuta... Kokosi itseään herkästi liikaa varsinkin lyhyessä laukassa, siitä vaihteli laukkoja ja kun sekosi jaloissaan, alkoi pukittelu ja loikkiminen. Ja sama uudelleen. Hetken sain rauhalliseksi ja taas alkoi ylimääräinen kiukuttelu joko pohjetta vastaan tai muuten vaan kiukutellen.

Töitä, töitä, töitä ja töitä... pitkän, yli tunnin kestäneen työskentelyn tuloksena alla oli vihdoin suurinpirtein rento ja rauhallinen, avuilla oleva hevonen. Hiki oli.. molemmilla :D

Piialle ruokaa, Svedu ulos. Seuraava kaviokas...  Sipsu on nuori vasta, eli ei selästä työskentelyä. Käytiin kentällä kävelemässä, metsälenkillä kiipeilemässä ja tallissa hääräiltiin. Juotto, ruoat ja takaisin ulos. Myös Piia pääsi syötyään takaisin tarhaan.

Ja takaisin kotitallille. Vinja pääsi ulos puolilta päivin, sai oleskella vaan tarhassa. Pampula pääsi päiväksi isompaan karsinaan, kun en viitsinyt enää jäädä tarhailua vahtimaan. Kinkun kanssa hääräilin yhtä ja toista tallissa. Oli kovin rauhallinen ja yhteistyöhaluinen kaikin puolin :)
Karsinoiden siivous ja päiväheinien jako.

Lähdin sitten vielä lasten kanssa luistelemaan läheisen koulun kentälle, mut se oli melkoinen virhe.. mulla on niin akut tyhjänä tän päivän jäljiltä et huhhuh.. ei vaan jaksa enää yhtään mitään :D
Vielä kun iltatallin käy tekemässä ni pääsee nukkumaan ja huomenna onneksi vasta iltavuoroon!

Kuvassa Svedun kanssa pellolla aamulla :) Hieno ilma oli! n.-14, ei tuulenvirettäkään ja kaunis aurinko♥
 


lauantai 18. tammikuuta 2014

Uutta ja vanhaa :)

Blogin ulkoasua on nyt siis päivitetty. Hevosten sivut päivittyivät ja uusi bannerikin saatiin paikoilleen :)
Kommenttia ja parannusehdotuksia otetaan avosylin vastaan!

Tähän väliin aattelin vähän heitellä vanhempaa matskua. Muistellaan vähän viimevuosia näiden samaisten hevosten parissa :)  Mahtuu joukkoon kyllä muutama muukin kaviokas.


Vinjan kanssa kotitreeniä. Oisko 2010? 2011?

Perniön alue 90cm

Tästä onkin jo aikaa! Heittäisin 2009 kesä.. suokkiruuna Topi-Kalle oli mulla jonkun aikaa ylläpidossa :)

Tessan, entisen treenattavan kanssa koulukisat Ratulla. Ekat kisat ponilla ja 6.sija :)

Tääkin on jo aika vanha.. ehkä 3-4vuotta taaksepäin. Mulla oli Dana ylläpidossa vajaam vuoden :)

Uusi pari :) Linda ja Pampula löysivät toisensa viimevuonna.

Vinjan kanssa sänkkärillä pitämässä hauskaa♥

Kotimäki alue 90cm 2.sija 2011?

Alue 90cm 2011



Vinjan ja Kinkun kanssa peltoilemassa 2013 kesällä :)


tiistai 14. tammikuuta 2014

Karkurin matka

Maanantaina sattui ja tapahtui..
Ehdin jo iloita siitä et Pampula vihdoin pysyy aidoissaan kun oli siellä kolme päivää jo pysynyt nätisti. Koputin selkeesti puuta koska maanantaina poni otti ja lähti... lumen ansiosta jäljet jäi, joten aitojen ollessa ehjät sain selville mistä poni karkaa. Suoraan kahden langan välistä, keskeltä tarhan pidempää sivua.

Kun ikkunasta katsoin ja huomasin ponin puuttuvan, lähdin hänen normaalista karkureitin päämäärästä etsimään, mutta löysinkin ponin jo matkalta. Hän oli koiran kanssa syömässä jäätynyttä ruohoa :D
Ja mut havaitessaan näytti kieltä, pukitti ja lähti karkuun.. kiitos! :D

Annoin leikkiä aikansa villihevosta etten edes yrittänyt ottaa kiinni, koska turhaahan se olis ollut :D Kun hänelle riitti, matka jatkui sujuvasti omaan karsinaan ja kävin vaan nakkaamassa oven perässä kiinni.

Ja tiedoksi kaikille joita ärsyttää; kuvat ovat suoraan kamerasta. Yhtäkään en ole käsitellyt, eli myös päivämäärät löytyvät kuvista. Pahoittelen!

Näin mä hänet löysin, mahtoi maistua jäädytetty ruoho hyvältä :D Ihmettelen, miksei edes säilöpallolle mennyt...

Jaa mää vai? Kovin oli tietoinen tempustaan....

Etsi karannut poni....

Mä oonki villi mustangi joka laukkaa vapaana preerialla! ...muuten hyvä, mut just nyt sotket kasvimaata...

Hirmunen pukkikone ;)


Joo.. ja nää poni vapaana päivät on täällä ihan arkipäivää...


Hyvin on nää kaks ''kaveristuneet''. Eli heillä ei enää oo äiti-poika suhdetta :) Vielä voi tarhata tamman kanssa kun ei mitään tietoo oo omasta sukupuolesta ja todennäköisesti ruunaus on pian edessä ni no panik :) 


Juu ja pikkuveljen kanssa innostuin leipomaan ja hupsista, vähän tuli pipareista/kekseistä satuversioita :)
Hyviä olivat ja kaikille maistuu, söpöjä ne ainakin on ;)  Muutamalla oli maistamiskynnys ulkonäön takia normaalia korkeammalla :D


Ja semmonen kysymys vielä teille lukijoille, että onko kuvat nyt hyvänkokoisia? Vai otanko yhden pienemmäksi? :) Sana vapaa, myös anoilla kommentointi oikeus!

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Tärkeintä on ettet koveta sun sydäntä koskaan..♫♪♫

Eilen ei postausta tullut, mutta tänään kuitenkin kuvien kera :) 
Bannereita on sähköpostiin ilmestynyt muutama kipale, osa valmiina, osa lisätietoja kysellen.
Ihanaa, että teistä löytyy innokkaita tekijöitä :)  Ulkoasun kanssa vielä vähän taistelen, jotta löydän sen itseäni tyydyttävän ratkaisun :D Samoin hevosten sivut tulee uudistumaan ja päivittymään nykyaikaan kuvineen :)

Tänään hevosten liikutukset oli lähinnä käyntityöskentelyä, maastoilua ja peltoilua. Tänään liikutin omieni lisäksi kaverin kaksi ponia sekä tietty Svedun (vakio ratsu, valmentajan poni).

Aamulla oli ihanan kirpee pakkanen kun heräsin aamutalliin. Päivän mittaan se kuitenkin kiristyi ja täällä oli parhaimmillaan jo -10. Sehän on mulle jo ihan liikaa, palelin heti kun jäin vähänkin paikoilleni :/ 

Vinja oli aamupäivän ulkoilemassa yksinään, kun itse en ollut kotona niin en voinut vahtia Pampulan aidoissa pysymistä. Ja Kinkun peräänkin saa vielä vähän katsoa ettei leikit mee liian rajuiksi.

Pampulakin on alkanut jo tajuta että ei sieltä tarhasta karkaamisessa oo mitään järkeä ja toistaiseksi hän onkin pysytellyt kiltisti määrätyn ajan aitojen sisäpuolella ;)  Mutta tästä kuvasta näätte, että Pampulalla tosiaan menee neljä sähkölankaa ympäri tarhan, ja tosta välistä se halutessaan hyppää.. eipä sillä, tolla turkilla kun nopeasti sujahtaa ni on äärettömän pieni todennäköisyys saada minkäänmoista tälliä :D



Vinjan kanssa käytiin vaan kävelymaastossa :) Varusteina toppaloimi, riimu ja naru :D  Luottavaisinmielin yhdessä käppäiltiin muutama kilometri metsissä ja teillä. Poni sai itsekseen määrätä suunnan ja vauhdin, eli käyntilinjalla tosiaan oltiin ja metsissä suurinosa ajasta. Niin paras maastoseura♥
 


Ihanasta pakkaspäivästä täälläkin nautittiin :) Vihdoin saatiin tännekkin sitä kauan kaivattua lunta! Joskin vain ihan vähän, mutta tuo se jo valoa elämään. Ja eniten oon kaivannu tota aurinkoa♥ Tää pakkanen ilman kunnollista lumimäärää kylläkin hankaloittaa treenaamista kun maneesia ei satuta omistamaan. Maastoilua ja peltoilua siis vaan, kun kentät jäätyy.. :/ Mahdollisuuksien mukaan maneesille ja kentällä mitä pystytään :) 



Tässä nyt tosi huonoa kuvaa kun alkoi jo hämärtää (jätin pienemmäksi, ettei mene ihan suttuiseksi). 
Kinkku tosiaan jo melkein äitinsä kokoinen ja hyvin tarhailevat kavereina :) Vinja pitää tarkkaan huolen siitä ettei lapsella ole enää mitään asiaa maitobaarille ;) 
Yksin ei viitsitä varsaa tarhata kun tylsyyttään harjoittelee karkaamista :/ 
Pampulaakun hän vain kiusaa minkä kerkeää, niin nyt on hyvä kun äitinsä kanssa voi tarhailla :) 
Vieroitus on siis onnistunut, siitä suurin kiitos Vinjalle itselleen joka auttaa tätä operaatiota!
Uutta kuvaa pitäisi Kinkusta saada. Siis jotain julkaisukelpoisempaa ja josta jotain enemmän näkisikin :D
On vaan yksin aavistuksen hankalaa pitää enemmän innokasta kuin älykästä orivarsaa ja ottaa samalla kuvia... ei onnistu :D


Jaa minäkö muka söpö..? Pampula pääsi illan hämärtyessä lenkin jälkeen sisälle ja oli varsin söpöllä tuulella♥
Hän sai jopa uuden likitin katostaan roikkumaan vihdoin viimen (näkyy vähän kuvan yläreunassa). 

Oon nyt ihan rakastunut Jannan -sä et ole hullu -kappaleeseen. Sanat on ihanat ja biisi itessään on ihan sairaan upee :)
Miljoonasti jo kuunnellut, enkä vielä ole kyllästynyt :D sekin aika kenties tulee, mutta ei vielä!
Mitä mieltä, kommenttia :)




lauantai 11. tammikuuta 2014

Tiedustelua

Heipsan hei!  Löytyiskö lukijoiden joukosta bannerin tekijöitä? Tämänhetkisestä löytyy tosiaan vähän liikaa kaviokkaita. Kommentilla voit kertoa halukkuutesi, tai ota suoraan yhteys sähköpostilla :)

JA jos jollakulla on/oli erikoispostaus ideoita tai jotain muuta toivetta niin yhteyttä minuun kiitos!
Aktiiviset ja motivoituneet lukijat kehiin :)

Tänään on todennäköisesti luvassa vielä postausta :)

maanantai 6. tammikuuta 2014

Come back!






Heipä hei ihanaiset lukijat!♥ Kyllä,
olen teille ilmoittamatta pitänyt taukoa postailusta, ei oo ollu aikaa eikä energiaa ja yks suurin syy taukoiluun on ollut ideoiden puuttuminen.. Paljon on tullut facebookin ja bloggerin kautta yhteydenottoja että miksi en enää bloggaa.
No anyway sen enempiä selittelemättä täällä ollaan taas :) 

Ulkoasu tulee uudistumaan ja postauksiin tulee varmaan jatkossa vähän enemmän myös lifestyleä :)
Kuvia en tänään saanut muokattua tänne joten tulevat miten tahtovat, blogger jumittaa ja pahasti :/ Yrittäkää kestää, ompahan kuvissa ainakin kokoa :D  Yritän myös saada uusia kuvia hepoista kun tästä taas tää bloggaus lähtee uudelleen pyörimään :) Kommentteja otan mielelläni vastaan!

 


Pikkusisko sai nimekseen Julia Johanna Emmaliina
Temperamenttinen tyttö, pikku prinsessa ;) 



Jos nyt hevosten kuulumisiin... Ella ei tosiaan ole enää kuvioissa mukana :'(  Ella lähti ikivihreille niityille jatkuvien kipujen vuoksi, mitään ei ollut enää tehtävissä.. ikuisesti sydämessä♥  Ikävä on, mutta näin on parempi :)




Vinja ja Kinkku on vieroitettu toisistaan. Molemmat alkaa hyväksyä tilanteen. Vinjaa on alettu nyt liikuttaa ja energiaa onkin enemmän kuin laki 21 vuotiaalle saallii :D Parempi näin, ei ainakaan ole masentunut vanhus. Turbomamma jyrää nuorimmatkin ponit ;)

Pampula sai joululahjaksi kärryjen taakse kiinnitettävän varoitusverhon että autoilijat ymmärtää vähän varoa :D Tätä ''aja hiljaa'' lausetta vois hyvin jatkaa: ''...tai kiilaan sut ojaan!''




Pampula on yks murheenkryyni... on ihan kiva että ponilla on pilkettä silmäkulmassa, mutta kun homma menee omistajaa ovelammaksi, ei oo enää kivaa!
Pampulan päätökset:
1.Mun ei oo pakko pysyä tarhassa jos en tahdo.
2.Mun ei oo pakko kuunnella ratsastajaa jos en tahdo.
3.Mä saan juosta kärryjen eessä just niin kovaa ku haluan.
4.Kun karkaan, annan kiinni vasta kun niin tahdon.
Ja tätä rataa jatketaan.. ei oo edes kysymys siitä etteikö poni sais tarpeeks liikuntaa. Se liikkuu melkeempä joka päivä ihan kunnolla, mut hän tekee vapaa-ajallaan just mitä häntä huvittaa. Kuriton kakara mä sanon :D

Jouluaattona (lunta kun ois ni olis kiva..) Pampula-poro tonttuineen kävi ilahduttamassa naapuritallin lapsia ja sai iloisen ja hämmästyneen vastaanoton :)




Pampula & Linja, minä & Vinja. Tällä lenkillä Pampula päätti heittää ratsastajan mäkeen ja juosta savipeltoa ympäri kyllästymiseen asti. Sinne oli kiva samalla hävittää yks uudehko hokkikenkä.. kiitos!