sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Showjumping @highvillage

3.9 Ylikyläntallilla 2-tason estekilpailut.
Ei ollut meidän päivä, Ekillä taisi keskiviikon estetreeni painaa vielä alla. Kaksi päivää oli liian vähän palautimisaikaa, vaikka parhaamme tehtiin.

100cm esteharrastechampionaatista ihan mun omat kaks puomia, päästin Ekin liian pitkänä pystyesteelle ja ratsastin ihan okserin pohjaan. Eikä ne ohjat kyllä vieläkään olleet kädessä... eikä niistä ohjistakaan ole huudettu kuin koko kesä ja vieläkään ei mene perille :D Mitä tästä taas opimme..

110cm jokeriin lähdin fiilistelemään kiltillä ratsastuksella ja jätin haastavan jokeriesteen radastani pois. Tosi näppärä rata, pisteitä kerättiin 380 ja oltais saatu enemmän jos ne puomit ois pysyneet ylhäällä. Eki oli väsynyt ja hyvistä paikoista ja hypyistä huolimatta puomit kolisi. Tilalle 5, ensimmäisenä ei sijoittuneena saatiin Havenin lahjoittama videokuvaus hidasteineen radasta.

Elektrolyyttejä ja Arnicahottia, käyntilenkkejä ja lepoa. Sunnuntaina haetaan arvostelupaperit kouluradoilta, hevosen ehdoilla mennään :)

Videot radoista tulee myöhemmin, kun valmistuvat. Tässä muutama kuva :)





torstai 1. syyskuuta 2016

My own airplane ♥

31.8. keskiviikkona oli Tomaksen valkku. Vielä antoi pohjatkin myöden olla ulkokentällä :)
Alkuverkka tehtiin täysin ilman jalustimia, paljon paljon vastalaukkaa, laukan säätelyä ja kontrollia. Eki oli jo verkan jälkeen vaahdossa, mutta todella hyvin avuilla.
Videomatskuakin sain, kiitos ystäväni♥ Video alkaa vasta verkkatehtävistä, eli vastalaukat yms eivät tässä näy.
Eki meni myös hapoille melko yllättäen, vaatii siis voimatreenin lisäämistä. Oma ongelma on vispaavat kädet ja voimattomat jalat, eli käsiin keskitytään edelleen ja fysiikkatreenissä täytyyki keskittyä jalkavoiman kehittämiseen.
Tästä valkusta saatiin taas paljon lisää eväitä eteenpäin! Hyvä treeni, entistä parempi mieli!



My own airplane<3


perjantai 26. elokuuta 2016

Hippos + Kinkku

Throwback Keravalle! Huikee fiilis päästä maastosta maaliin!<3



Tänään ilmestyneessä Hippoksessa pikkusen juttua Urheiluakatemiasta, johon mä siis olen kuulunut jo pilottiryhmästä alkaen. Olisko ollut syksy 2014 kun aloitin siellä edesmenneen hevoseni Lakun kanssa. Hippoksen juttu jäi melko pinnalliseksi, eli luettuasi ja ehkä kiinnostuessasi, kerron mielelläni lisää :)
Ja jos akatemia-valmennus edelleen kiinnostaa, voit olla yhteydessä Hevosopistolle, jos
-olet A tai B-renkaassa ja opiskelet jo yliopistossa, ammattikorkeakoulussa, ammattiopistossa tai urheilulukiossa.
-sinulla on tähtäimessä SM-kilpailuun osallistuminen ensi kaudella/haet maajoukkuepaikkaa tänä syksynä ja tulevassa yhteishaussa urheilulukioon.
-Akatemiaan voidaan hyväksyä urheilijoita, jotka ovat maajoukkuetasolla tai ainakin hyvin lähellä sitä.
Hippos nro5

 Ja hei vihdoin! Mulla on matskua Kinkusta :D Käytiin ensimmäistä kertaa pellolla liinassa juoksemassa, siksi ei myöskään ole apuohjia yms kun tiesin pojan reagoivan villisti. Seuraavaksi voidaan jo ottaa pellollekin normitreeni maastakäsin.
Ratsastus hoidetaan edelleen visusti kentällä. Siitäkin matskua heti mahdollisuuksien mukaan :)