lauantai 13. kesäkuuta 2015

Laitumelle

Vihdoin hevoset pääsi kokopäiväisesti laitumelle :) Tähän asti olleet totuttelemassa muutamia tunteja päivässä ja lopuksi puoli päivää. Laku on toistaiseksi vielä omalla lohko laitumellaan, mutta pääsee tulevina päivinä isommalle laitumelle. Yksin kylläkin, sillä kaveria hän ei riehumisen minimoimiseksi saa.

Vinja ja Kinkku oli ihan intoa täynnä päästessään tilavalle laitumelle. Eipä sillä, molemmat niin ahneita että mitä sitä juoksemaan kun syödäkin voi :D








Tässä huomaa kameran asetuksien eron. Kuvat on siis otettu ihan perus Olympus imaging corp -pokkarikameralla. Tässä kuvassa päällä automaattiasetukset ja suurin osa muista (selvästi värikylläisemmistä) kuvista on otettu säädetyillä asetuksilla. Rajansa värikylläisyydelläkin, helposti tulee liikaa. Nämä vielä menee mun hyvänmaun rajoissa, mutta joukossa toki niitäkin joissa asetukset ei olleet millään lailla kohdallaan.


Laku vielä kotilaitumella, pääsee lähipäivinä Vinjan ja Kinkun seuraksi (omalle lohkolleen tietenkin) :)  Pampulan kohdalla mietitään vielä, meneekö muiden seuraksi vai jääkö kotilaitumille  enemmän vahtivan silmän alle ;)


Lakun irrottelu jäi onneksi pienelläkin laitumella melko vähäiseksi :)


 
 
Toivepostaus ehdotuksia saa laittaa edelleen niin blogissa, säpössä kuin facessakin :)
Mä olen nyt pari viikkoa kesälomalla ennen töiden jatkumista, joten nyt nautitaan kesästä!
Lakun kanssa saatetaan tulevalla viikolla käväistä pienimuotoisessa valmennuksessa ja Kinkulle on tulossa postia englannista asti. Niitä odotellessa :)

2 kommenttia: