keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Valkoinen karvamammutti

Mitä kuuluu Pampulalle? Eipä ole tullut pitkään aikaan edes sanalla mainittua kyseisestä karvamammutista.
Vaan hänelle kuuluu tällähetkellä hyvää, joskin voi kovin paksusti. On tiine lähinnä heinäpaalille..


Pampulalla oli ongelmia kavioiden kanssa koko talven. Kengät oli pitkään jalassa, hokeilla ja ilman mutta eivät ne pidemmän päälle sitä kuitenkaan kestäneet. Kaviot kärsivät pahasta irtoseinämäisyydestä ja vasta nyt aletaan olla siinä tilanteessa että kaviot ovat melkeinpä hyvät.

Talvella liikutus onnistui hangella sen paripäivää kun hankea oli ja loppuaika olikin jäätiköllä taistelua. Jos hiekoitti, arkoi se kiviä kavionpohjassa.
Edelleen ollaan kengättömiä ja toistaiseksi mennyt hyvin.
Kärryajelut sujuu pellolla ja tien ollessa tasainen. Lanauksen jälkeen on liian kivistä herkkiksen kavioille.


Ratsuhommiin on myös palattu, kentällä liikkuminen sujuu hyvin kengättä. Ratsastajat alkaa vaan olla kaikki aivan älyttömän pitkiä, vaikka eivät mitään painakaan. Meidän pienet kuskit eivät ole vielä tarpeeksi osaavia, tai edes selässä yksinään pysyviä.


Se pieni hanki joka tänne saatiin :D

Aamu-uninen pieni<3

Ensimmäiset sulat tie kelit mahdollisti kärryttelyn! <3



Ohjasajoa, agilityä ja juoksutushommia. Kisavapaa on tämän neidin tämä kesä(luulisin ainakin), mutta muuten kunnonkohotus ja työnteko kuuluvat hänenkin arkeen. Kenties pikkuestekisoja lähitalleilla pienten kuskien kanssa saatetaan kiertää, mikäli sopii kalentereihin. Toivotaan että kaviot kestää.
Yksi harkinnassa oleva hankinta, on bootsit. Maastokäyttöön soveltuvat, jotka olisivat jalassa vain lenkeillä ja kovilla pohjilla.
Jos löytyisi tarpeeksi pienet ja hyvin istuvat, niin kenkäongelma olisi selätetty.

2 kommenttia:

  1. Omalla shettiksellä sama irtosemämäisyys ongelma ja tapeltiin sen kanssa lähes vuosi ja sen vuoksi tuli myös sieni kavioon, yhdessä kaviossa vielä pieni kolo mut muuten rupee jo näyttämään kavioilta! Meillä irtoseinämäisyys johtui siitä kun kengittäjä ei vuollut kavioita kunnolla ja kun ihmettelin koloja niin hän vaan väitti olevan normaalia. No eipä ollu ei ja ku pyysin toisen vuolijan katsomaan nii tilanne oli jo oikeesti paha! Karusti vaan vedettiin ulkoseinämä pois irtoseinämä kohdista ja tossut jalkaan. Meil on equine fusion tossut, ainuut kun löyty niin pientä kokoa. Hintavat on mut laatu onki aivan priimaa. Ei heilu tai hankaa! Uusi kengittäjä opetti mut vuolemaan(hän ammattilaisena kyllä tarkistaa ponin kaviot säännöllisesti) ja vuolenkin ponin 2-3vk välein jotta kavio pysyy lyhyenä kokoajan ettei pääse irtoseinämäisyys yllättämään ja jos alkaa sitä tulemaan niin tiedän heti mitä tehdä/miten vuolla niin ei pääse pahaksi ja kun vuolee noin usein ei tarvitse paljoa ottaa joten on melko nopea toimenpide:) toivottavasti pampulan kaviot pysyy hyvänä ja suosittelen että opettelet itse vuolemaan, se ei ole tähtitiedettä!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Luulen, että Pampulan kavioiden huononeminen johtui myös hitusen liian pitkästä kengitysvälistä.. jos kengitysväli olisi 6viikon sijaan esimerkiksi 4viikkoa, tilanne saattaisi nyt olla toinen. Vaikka kaviot eivät näytä liian pitkältä, saattaa seinämissä olla jo muutoksia.
      Kiitos bootsivinkistä!! :) Me ennen vuoltiinkin itse, kun poni oli kengätön ja ammattilainen tsekkas kaviot säännöllisesti. Sen vuoksi bootsit olisi meilläkin helppo vaihtoehto :)

      Poista