sunnuntai 2. joulukuuta 2018

21 / 2018 kohti ääretöntä ja sen yli



Kinkku, tuo meidän oma pieni villi ja kuriton kasvatti. Kovapäinen ja luonteikas kuin pikkuponi ja samaan aikaan herkkääkin herkempi mammanpoika joka ei hyväksy kieltävää vastausta tai edes sanallista torumista.

Meidän matkamme tähän päivään asti on ollut melkoista vuoristorataa. Koko ajan tulee takapakkia ja isoja ongelmia, vaikka samaan aikaan se menee vaivihkaa eteenpäin isoja askelija. On sairaslomaa ja mystistä ontumista, on ratsutusongelmaa, hokkihaavaa ja vaaralliseksi yltyvää keulimista. Rikotaan loimet, tarha-aidat ja jopa karsinan oven kalterit pistetään säpäleiksi. ...Kuitenkin illan tullen painetaan pää kainaloon ja kerjätään rapsutuksia. Mennään makuulle ja ollaan vaan, kuin siinä olisi parempi kuin missään muualla.

Fiksumpi olisi antanut jo periksi. Minäpä en ole fiksu, eikä tainnut alkujaan olla mun super valmentajatkaan kun tähän soppaan lusikkansa työnsivät. Vaan ei luovutettu ja pikkuhiljaa alkaa näkyä pientä toivonkipinää siitä, ettei tämä matka ole ollut täysin turha.


Kuvan mahdollinen sisältö: ainakin yksi henkilö, hevonen, taivas ja ulkoilma


Päätin kuluneen kauden jälkeen katsastaa myös  Kinkun kenttäpuolen aluevalmennusrinkiin ja aloitimmekin treenit hallimaastoesteiden parissa Ypäjällä. Tuo pieni pirullinen ''poni'', joka kesällä piti nostaa yli harrasteen maastoesteistä, päätti hypätä tuttarin rataa täysin ongelmitta ja hyvällä omalla energialla!   Linkki videoon myös kilpailukalenteri -välilehdellä.




Ja jotta elämässä ois jotain jännitystä, päätin ilmoittaa jätkän kauden viimeisiin kilpailuihin lähitallin kouluradalle. Kuinkas muutenkaan mutta Korpimäkeen tietenkin, jossa kaikki kauden kilpailut on mennyt lähinnä pelleilyksi huonon käytöksen vuoksi. Päätin kuitenkin yrittää, jos henkistä kasvua olisi vaikka tapahtunut silläkin osa-alueella.
Kuinkas kävikään! Pikkujätkän käytös oli lähes täydellistä sekä verryttelyssä että radalla ja jopa maneesin ulkopuolella. Ja sieltähän se tuli, nätti luokkavoitto.


Ei automaattista vaihtoehtoista tekstiä saatavilla.

Kaikki se, mitä on takapakeista huolimatta päästy saavuttamaan tämän kauden aikana, on ollut enemmän kuin mitä olisin uskonut. Tavoitteina kaudelle oli päästä tekemään pieniä esteluokkia ja helppoja koululuokkia hyväksytysti. Jätkä kuitenkin kiskoo nyt rataesteitä 90cm, sijoittuu 2-tason koulukilpailuissa heB -tasolla ja hyppää tuttaria ongelmitta hallissa. Harrastetta tehnyt kesän treenissä ulkona.


Video yllä katsastus päivän rataesteosuudesta MYH-Horses, Huittinen.



1 kommentti: