tiistai 3. heinäkuuta 2018

18 / 2018 Midsummer Riders Trophy / Salo



Juhannusviikonloppu vierähti yötöiden parissa, mutta kilpailuissakin ehdittiin käydä molempien jätkien kanssa. Perjantaina 22.6 oli Kinkun vuoro hypätä 70cm arvostelulla A.0.0 (kaikki puhtaat suoritukset palkitaan) sekä elämänsä ensimmäinen 80cm. Arvosteluna tässä toimi hirmumukava 367.4, eli toisenkin vaiheen saa hypätä vaikka ensimmäisestä vaiheesta saisi puomivirheitä (ainoastaan hylätyksi tuleminen ensimmäisessä vaiheessa, estää toiseen vaiheeseen siirtymisen).

Itselläni ei ollut kilpailupaikalla kovinkaan suuria odotuksia, sillä olin reissunpäällä ihan kaksin Kinkun kanssa. Vettä satoi ajoittain vaakatasossa ja tuulenpuuskat oli ajoittain melko rajuja. Kentän viereen oli pystytetty iso valkoinen ravintolateltta, jota tuuli paukutteli. Verryttely oli normaalista poikkeava, se oli järjestetty kilpailukentän päähän, tuomaritornin ja radan väliin. 
Verryttelyalue oli melko kapea ja siellä suhasi 1-tason kilpailuille tyypilliseen tapaan monenlaista ratsukkoa. Suomeksi ilmaistuna, verryttely oli kaaos. 
Kävin verryttelemässä Kinkkua tästä syystä ensin maneesissa, saadakseni sen avuille ennen karuselliin (lue verryttelyalueelle) siirtymistä, ihan vain varmuuden vuoksi. 

Rakas lapsonen kuitenki yllätti ja käyttäytyi verryttelyssä lähes moitteetta. Tuomaritorni oli ensinäkemältä pelottava, mutta tilanne oli ratsastettavissa. Ravintolateltta ja ohi suhaavat ratsukot eivät olleet mikään ongelma. Kohti ensimmäistä starttia.

Hienosti se lähti, yllättävän luottavaisesti, vaikkakin jännittyneesti. Kuitenkin esteen nro6 jälkeen, ollessamme toisessa päässä kenttää, estekontissa kolisi ja sieltä ulostautui ratahenkilökuntaa. Tämähän pisti pienen pojan sekaisin.. saatiin siitä sitten 4vp peruuttelusta, vaikka tilanteen ohitettuamme tehtiin muuten hieno estevirheetön rata. 


Uudella fiiliksellä kuitenkin kohti 80cm rataa. Omaksi pieneksi yllätykseksi radalta löytyi sarjaeste, lainelankkua, porttia ja muuripalikoita. Melkoinen määrä erikoisesteitä, joten päätin että molemmat vaiheet ratsastetaan jos vain sinne asti jätkällä riittää puhtia.

Vaan kuinkas kävikään! Sarjaesteellä jännittyi, mutta selviytyi siitä. Erikoisesteet sujuivat hienosti ja Kinkku suoritti tasaisen 0-0vp -radan ja vaikka kuski teki isoimmat mahdolliset tiet, aika riitti sijaan 10/38! Olimme luokan viimeiset sijoittujat, rusetin kera kotiin 💗





Ekin vuoro päästä samalle areenalle oli sunnuntaina 24.6. Lähdin myös Ekin kanssa liikkeelle yksinäni, sillä mun ystävä ja luottohoitaja oli ansaitusti viettämässä juhannusta.  Ilma suosi meitä huomattavasti paremmin, saimme osittain kilpailla jopa auringon paisteessa.
Hyppäsimme kaksi luokkaa, luokan 105cm arv.367.4 sekä 110cm A.2.0.

Ensimmäinen rata vaikutti helpolta, pari tiukkaa kaarretta ja vähän linjatehtäviä. Kuitenkin pääasiassa sujuvaa etenemistä vaativaa, ei kummempaa 'kikkailua. Eki tuntui hyvälle ja rata sujui. Aivan mielettömän super tyytyväinen ensimmäiseen rataan! Hieno, tasainen ja hallittu 0-0vp -suoritus💗 Harmillisesti kuitenkin sijoitus jäi kiinni sekunnin sadasosista ja jäimme rauhallisen aikamme vuoksi esimmäiseksi ei-sijoittuneeksi.




Loppujen lopuksi rata olikin yllättävän tekninen, siellä riitti puuhaa radan läpi. Matkustamiseen ei ollut varaa. 
110cm rata oli lähes samanlainen, mutta ns.väärinpäin. Pari estettä oli vaihtanut paikkaa.
Eki lähti hyvin liikkeelle. Ei ehkä ollut ihan niin terävä kuin ensimmäisessä luokassa, mutta ihan ratsastettavissa ja kivasti avuilla.  

Harmillisesti nappasimme heti esteeltä nro2 vähän turhan puomin. Eki tuli hieman liian lähelle ja se kostautui etujalka virheenä. Kyseinen linja oli kokonaisuudessaan kuitenkin sujuvampi kuin aiemmin. Toinen puomivirhe oli täysin seuraus kuskin ahneudesta. Linjalta liikaa askeleita pois, niin edes Eki ei enää venynyt isolle okserille, vaan otti etupuomin takasilla alas. My bad! Muutoin tämäkin rata oli osoitus siitä että osaamme kyllä mennä rauhassa, hillitysti, hallitusti ja yhteistyössä. Kunhan kuski tekee hommansa jo verryttelyssä ja muistaa sisä- ja ulkopohkeen myös radalla! 😉




Tämän postauksen kuvat c Seidi Siimes ja videot c Haven 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti