lauantai 17. maaliskuuta 2018

7 / 2018 hallikenttäkilpailut

9.3 oli kauan odotettu kenttäkauden aloitus Ypäjällä hallikenttäkilpailuissa. Starttasimme entisen tutustumisluokan eli 90cm.
Kouluosuus heB:3, meni melko mallikkaasti, Eki väläytti rentoja pätkiä ja antoi ratsastettavuudellaan parhaan kouluradan tähän asti. ~62% ja risat ja ollaan tyytyväisiä. Laukkalävistäjän Eki tuttuun tapaan rikkoi ihan huolella. Niin rento ja hyvä se oli lävistäjälle tullessa etten pelannut varmanpäälle ja päätin olla häiritsemättä sitä. Ei olisi kannattanut luottaa.. :D



Esteosuus 90cm arv.A.2.0 oli verryttelyryhmissä, joten jouduimme odottamaan lähes kaksi tuntia esteosuuteen. Eki piti lepotauon trailerissa sillävälin. Vielä kaikki oli hyvin ja Eki vaikutti rauhalliselta ja tyytyväiseltä.
Esteverryttely oli suoraansanottuna kaaos. Hevosia oli otettu kyseiseen verryttelyryhmään aivan liikaa ja Eki kävi pahasti kierroksilla.
Hyppyaikaa ei juuri ollut, vaikka sitä myönnettiin ryhmälle enemmän kuin aiemmin luvattu 15minuuttia. Mutta parhaamme tehtiin ja sillä mennään mitä on annettu.
Starttasimme verryttelyryhmän toisena ratsukkona ja rata lähti käyntiin yllättävän hyvin. Yhden spurtin jälkeen Eki jäi kuitenkin hieman ''nokilleen'' enkä tajunnut nostaa sitä ylös tarpeeksi ennen yhdenlaukan sarjaa. Sieltä se pahamaineinen puomi pamahti alas. Hyppy oli huono.



Ja taas kävelyn jälkeen lepotauko Ekille trailerissa. Kävimme kävelemässä huolella maastoradan ja tiedossa oli pari haastavaa paikkaa jossa tulisi ratsastaa 110% oikein ja saada hevonen rehellisesti avuille. Ell tarkastus suoritettiin näissä kilpailuissa esteverryttelyn ja -radan aikana eikä meille siitä huomautettavaa.
Lähdin suorittamaan maastoverryttelyä hyvin tehdyllä suunnitelmalla. Jouduin sen kuitenkin pian unohtamaan, sillä Eki oli rauhallinen ja positiivinen kaikkeen tekemiseen. Sain tulla kaikille esteillä läheltä ja kaukaa, suorassa ja vinosti. Edes kaverit eivät villiinnyttäneet ja Eki vaikutti tyytyväiseltä. Vihdoin mulla oli rauhallinen hevonen! Onko moista päivää aiemmin edes nähty..

Radalle saavuttaessa otin yhden verryttelyhypyn 1.esteelle, hyvä fiilis!
Niin hyvällä fiilarilla lähdin suorittamaan rataa, että unohdin laittaa kellon päälle. Tajusin sen vasta lähestyttäessä 3. estettä, joten annoin olla ja päätin että tavoite on vain päästä maaliin. Meillä kun on viimekaudelta 3kpl tuttarihylsyä alla.. (sen jälkeen tehty pari harrastetta osallistumisoikeuden vahvistavan tuloksen saamiseksi).
Fiilis maalissa oli aika huikea! Ei yhtään estevirhettä. Vain aikavirheitä ihanneajan alittamisesta. Sitä kun ei uskalla jarrutella kun kello ei ole päällä. Isolaukkaisella hevosella näin pienessä luokassa tämä on aika tyypillistä. Lähdimme maastokokeeseen sijalta 19 ja nousimme lopulta sijalle 17/33. Tähän ollaan tyytyväisiä! :)



Kotiin päästyämme Eki oli normaali oma itsensä ja alkoi syödä karsinassa heiniä. Päätin kuitenkin vielä laittaa Ekin jaloittelemaan tarhaan ennen iltatallin tekoa.
Palatessani tallille 1,5 tunnin päästä, Eki ei ollutkaan syönyt heiniään tarhasta ja seisoi pää painuksissa keskellä tarhaa, paikassa jossa se ei normaalisti aikaansa vietä. Tässä kohtaa olen onnellinen voidessani seurata hevosieni käyttäytymistä pitkin päivää, sillä nyt havaitsin heti ettei kaikki ole kunnossa.
Portille Eki ei haettaessa tullut, eikä juuri reagoinut kutsuihin. Normaalisti kun ollaan portilla odottamassa talliin pääsyä.
Tallissa tajusin hevosen olevan lämpöä hehkuva tulipesä. Loimia pois ja soitto päivystävälle. Ei syö, ei juo, lämpöä 40,2. Eki sai nopeasti hoitoa ja tutkimusten jälkeen epämääräiseksi ja epävarmaksi  diagnoosiksi saimme ''lievä kuljetuskuume''. Letkutettiin heti ämpärillinen vettä ja tulehduskipulääkettä suoneen.
Meidän onneksi tilanne huomattiin heti ja Eki sai nopeasti parasta mahdollista hoitoa. Vointi lähti kohenemaan nopeasti eikä kyseisen yön jälkeen ole lämpöä esiintynyt. Seuraavat päivät vahdimme juomista ja juotin lämmintä pellavamössöä Ekille usean kerran päivässä. Ruoka alkoi maistua heti seuraavana päivänä. Viikon ollaan nyt kävelty ja Eki on ollut normaali villi omaitsensä. Pääsemme jatkamaan treenejä tuota pikaa :) Maanantaina käymme vielä klinikalla tarkistuttamassa takapolvet ennen kilpailukauden vauhtiin pääsyä. Sitten voimme hyvillämielin jatkaa treenejä kohti kesän päätavoitteita!


tiistai 20. helmikuuta 2018

6 / 2018 Ypäjä Arctic Show



Viikonloppu vierähti Ypäjällä Arctic Shown parissa.
Eki hyppäsi molempina päivinä luokan 110cm, vain arvostelu vaihtui.
Ensimmäisenä päivänä en saanut Ekiin yhteyttä edes verryttelyssä. Hevonen oli vahva edestä, mutta kävi kuumana eikä antanut vaikuttaa jalalla. Pian oli aika siirtyä radalle ja yllättäen se hyvä moodi ei ilmesty itsellään sinne radalle. Mentiin sillä mitä oli annettu.
Rata meni sillä entisellä mallilla, eli hevonen vie ja kuski vikisee, roikkuen ohjissa tietenkin. En päässyt ratsastamaan jalalla, enkä kohti tehtäviä. Kolme puomiahan sieltä tuli.

Seuraavana päivänä lähdettiin korjaamaan tilanne jo verryttelyssä. Hinkkasin sileänverryttelyssä avut kunnolla läpi, takajalat alle ja jalasta eteen. Kevyellä kädellä. Sama fiilis verkkahyppyihin. Ja tsadam! Homma sujui myös radalla ja pääsimme tekemään siellä töitä. Yhdeltä okseri-pysty linjalta jätin viimeisen puolipidätteen tekemättä ja se pystyn puomi tuli hipaisten alas. Äsh! Mutta muuten ollaan tyytyväisiä, rata oli siisti ja sujuva! (jopa katsojien mielestä homma näytti kiitettävältä ;) )






Videot radoista on Havenilta tuttuun tapaan tilattu, ne ilmestyvät ainakin kilpailukalenterin puolelle lähiaikoina.  Myös juttua edistymisestä, asenteesta ja motivaatiosta on vireillä.. :)

tiistai 13. helmikuuta 2018

5 / 2018 putkiaisalla hiihtoratsastus + aluevalmennus

Löysin Muuliprojektin tekstistä huippuhyvän ohjeen koskien hiihtoratsastusta. Kiitos Kaisalle ohjeista! Kyseessä on siis putkiaisa, johon hiihtäjä voi kiinnittää itsensä ja mahdollistaa täten hiihtoratsastuksen, tai tässätapauksessa varmaan enemmän hiihtoajon, ilman ponin/hevosen selässä olevaa kuskia. Ladatessani facebookiin pienen hiihtovideon, sain jo useita kommentteja ohjeiden toivossa. Jotta vältytään hirmuiselta sodalta ja mielipahalta, on tietenkin vastauksena mainostettu Muuliprojektin tekstiä :)

Tästä syystä en myöskään kirjoittele tähän sen tarkempia ohjeita, sillä ne on paremmin kuin hyvin kirjoitettuna alkuperäisessä lähteessä. Me hieman hienosäädämme aisaa, jotta saamme sen mukavammaksi meille. Putkiaisa jäi turhan kauas hiihtäjästä joka epävakautti ajoa ja siirtymisiä. Tämä saattaa johtua kiinnityksestä, joten siihen pientä muutosta.
Aisa jää meillä myös kovin alas hiihtäjän reisille, joka ei ole mukava jarrutuksissa. Säädämme hieman ponin silavaljaita ja kuskin kiinnitystä, jolloin toivon että saamme aisan kuskille sopivalle korkeudelle.
Videolla pieni maistiainen hiihdosta. Naapurin autolle (ja ehkä naapurille itselleenkin) pahoittelut videoon joutumisesta.



Ekin kanssa oltiin tuttuun tapaan aluevalmennuksissa Huittisissa viikonloppuna. Sileellä työskenneltiin hallikenttäkilpailujen kouluosuuden parissa ja siitä todella oli hyötyä. Kuinka yksinkertaiset asiat voikaan olla vaikeita? 
Volttikahdeksikko jossa hevonen suoristuu keskellä, ei kaadu kaarteissa, taipuu rehellisesti koko kropastaan, liikkuu jalasta eteen säilyttäen tahdin. Pysyy pehmeänä kädelle... ah, lista on loputon :D
Rataesteillä päästiin tekemään erilaisia tehtäviä, saimme maneesiin mahdutettua myös coffinin ja kapeampia muureja.
Kun pysyy kuskilla muistissa; omistat kaksi ohjaa, käännät koko hevosta, laukka kuntoon ennen kaarteita/tehtäviä ja luottamus omaan ja hevosen osaamiseen, niin paketti on valmis! Saatiin tosi hyviä pätkiä ja näillä eväillä on hirmu hyvä jatkaa kilpailuja seuraavana viikonloppuna Ypäjällä arctic showssa. Videolla yksi rata :)


Maaliskuun aluevalmennuksessa päästään maastoesteille Ypäjän Haimihalliin. Valmistellaan ratsukot hallikenttäkilpailuun.