lauantai 5. maaliskuuta 2016

Takaisin kotiin

Metsämäki horse show 2014 Landorn<3
Kinkku on ollut Kotimäellä nyt vajaan viikon. Juoksutuksessa toimii moitteetta ja selässä ovat päässet käymään. Todella fiksu poika, ihan hämmästyttävää.
Päätettiin kuitenkin yhteistuumin ammattilaisten kanssa ottaa poika vielä takaisin kotiin kasvamaan.

Pitää siis selässään hyvin, ei ole esiintynyt ongelmia. Kinkulla on kuitenkin vielä paha kasvuvaihe meneillään, on reilusti takakorkea ja edestä kovin pieni. Ei siis lähdetä kipeyttämään sitä liian aikaisella ratsutuksella. Poika tulee kotiin kasvamaan ja katsotaan tilanne uudelleen toukokuussa ja käydään uudelleen selässä ennen laidunkauden alkamista.
Kesällä tarkoitus saada taas huilitauko ja antaa kasvaa ja kehittyä rauhassa laitumella ja syksyllä mietittäisiin vähän pidemmällä kaavalla ratsastamista.

Tällähetkellä korkeutta on n.155cm ja on varmaan sen about 5cm takakorkea. Voisin kokeilla kotona ottaa Kinkusta pientä rakennekuvaa realisoimaan tilannetta :)

Keskiviikkona Ekin kanssa Tomaksen valmennuksessa, ihan huippu fiilis! Suoritettiin 115-120cm rataa, ja homma sujui. Kerran tulin omasta virheestä alas satulasta :D Kaarteessa en ratsastanut laukkaa kuntoon joten Eki kielsi edessä olevalle pystylle. Muuten tosi hyvä fiilis Ekistä ja ihan itsestäkin, sisäinen epävarmuus oli täysin poissa! :)

Eki ja Pampula sai perjantaina uudet kengät, sekä klippasin Ekin toiseen kertaan. Jestas minkä karvamäärän se oli kasvattanut.. nyt on vähän kevyempi treenailla ensi viikko Ypäjän lämmitetyissä maneeseissa ;) Ekin kanssa ollaan siis ensiviikon tiistaista perjantaihin Urheiluakatemian lähiopetusjaksolla Ypäjällä ja Kirsin valmennuksissa.
Mun oli tarkoitus ottaa myös Pampula mukaan ettei jää yksin kotiin, mutta koska haen Kinkun kotiin jo viikonlopun aikana niin he kaksi saavat jäädä kotiin :)
Klippasin Ekiltä kropan lisäksi myös jalat polviin saakka (enempää ei jäbä antanut..), sekä puolet päästä (poskiremmilinjaa, enempää ei jätkä ois kyllä antanutkaan :D ). Selän päälle jätin karvat edelleenkin, niitä en pois klippaa.

Kilpailukalenterista ehkä osa onkin tsekannut, mutta 13.3 startataan kauden ensimmäiset 2-tason kisat Salon anisissa. Otetaan rauhassa vielä 90 ja 100cm luokat arvostelulla 367.1.


Kinkku n.1kk vanhana kotilaitumella<3



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti