lauantai 25. tammikuuta 2014

Vapaat ohjat

Vinjan kanssa alkuviikosta käytiin maastoilemassa, tai toisinsanoen annoin ponille kotipihalla vapaat ohjat ja hän sai mennä minne tahtoi. Näin olen tehnyt muutaman kerran ennenkin ja silloin poni käynyt vautia vaihdellen vakkari metsälenkin, mutta tälläkertaa hän lähti täysin uusille poluille :)

Ja näin heti alkuun pahoittelen kuvien huonoa laatua, nämä ovat viimeiset kuvat mitä kamera otti ennen kuin hajosi. Nyt sitä ei saa enää edes päälle :/ Käynnistettäessä herjaa häiriö, käynnistä uudelleen..
Neljä vuotta vanha kamera taisi tulla tiensä päähän. Täytyy kai käydä ostamassa uusi.


Mutta siis palataan asiaan :) Oltiin vaan riimulla naruineen liikeellä ja loimen kanssa molemmilla oli lämmin.
Alkuun näytti siltä että Vinja lähtee taas vakireitille, mutta puolessa välissä lähdettiinkin pellolle. Hetki käveltiin kunnes poni vaihtoi ravin kautta laukalle ja muutaman riehaantumisen jälkeen siirtyi taas käyntiin ja metsäpoluille. Siellä sitten ristiin rastiin uusiakin polkuja tutkien kierreltiin melkein tunnin verran ennen kotiin kääntymistä. 

Kotipihalla Vinja ei suunnannutkaan tallille, vaan lähti kiertämään pihaa ympäri :D Kaikki autot, trailerit, talon ja tallin nurkat piti käydä tarkistamassa ja kodin ikkuinoistakin käytiin sisään kurkkimassa :)
Kun kaikki oli katsottu ja kierretty, lähti poni tallustamaan tallille ja pysähtyi tallin ovelle kuin odottaen lupaa mennä sisälle :)

 



On tosi mielenkiintoista antaa ponin mennä minne tahtoo ja katsoa mihin se lähtee. Kun ei ole kyse ahneesta ponista joka tahtoisi vain syödä, välttyä liikunnalta tmv. :D  Vinja liikkui näin yli tunnin ja sai mennä juuri sitä vauhtia kuin tahtoi ja minne tahtoi. Mitään pahoja ei tietenkään tehnyt ;)

Huomenna sunnuntaina Ratulla Tarun estevalkku. Svedu pääsee taas hyppäämään, katsotaan onko opit menneet perille :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti