sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Kevät ♥

Tähän kevääseen on mahtunut jos jonkinmoista tapahtumaa.
Laku loukkaantui reilu kaksi kuukautta sitten. Diagnoosiksi sai lonkkaluksaatio (eli suomeksi lonkkanivel on lähtenyt sijoiltaan ja palautunut takaisin). Lonkkanivel on hevosen vahvin nivel, eikä se pääse pois lonkkamaljasta ilman virheasentoa. On siis mahdollista että Laku on kaatunut tarhassa.
Hoitona ainoastaan lepo.
Laku lepäsi karsinassa 6viikkoa, jonka jälkeen sain ottaa sen ulos talutukseen 10-15minuuttia päivässä. Nyt talutusta on jatkettu päivittäin neljän viikon ajan, ja sairastarhassa on saanut ulkoilla pari viikkoa puoli päivää kerrallaan.
Eläinlääkäri tulee tulevalla viikolla tarkistamaan Lakun voinnin ja antaa mahdollisesti luvan kiivetä selkään, ja ravilupaa odotellaan myös. Pikkuhiljaa ja maltilla kuntouttaen pitäisi palautua ennalleen ja estekäytön kestäväksi, tulevaisuus näyttää :)

Kinkku on ruunattu. Matkusti autossa hienosti, klinikalla on kovin stressaantunut. Nyt on haavat kunnossa ja poika rauhoittunut huomattavasti. Oma energinen itsensä on edelleen, mutta äijämäinen isottelu on jäänyt testosteronitason laskettua vähemmälle.

Pampula on oleskellut sisällä Lakun seuraneitinä, muuten hän on saanut laiskotella. Pian hänkin pääsee enemmän töihin kun Laku saa olla enemmän ulkona.

Vinja voi edelleen hyvin, joskin hieman paksusti. Hieno vanhus<3


Lakun ollessa pois käytöstä, olen saanut käyttööni 7v pv tamman. Reaktiivinen ja kokematon tamma, mutta hirvittävän osaava. Ypäjällä olen myös käynyt tamman kanssa, kun Laku edelleen parantelee itseään. Tarkoitus olisi treenata ja kisata tämä kausi tämän tamman kanssa sen tasolla, eteenpäin vieden ja kokemuksia keräillen. Pääsiäismaanantaina ensimmäinen koetus Salossa, 2-tason kilpailuissa.

Alla video Tomas Kivirannan valmennuksesta, YouTubesta löytyy nimelläni lisää :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti