perjantai 10. huhtikuuta 2015

Kun on aika päästää irti..

Piki <3 (1.4.2003-1.4.2015). Rakas koira valolta silmänsä sulkee, tietämättään kohti taivasta kulkee.
12 vuotta matkassamme kuljit, nyt aikasi on jatkaa helpompaa matkaa. Lepää rauhassa, muistoissa aina <3
 
Tää ei oo ollu helppoa, sikspä en ole tästä tänne mitään edes kirjoittanut. Uusimmilla lukijoilla ei ehkä ole tietoa, mutta meidän tallilta löytyy muutakin kuin heppoja. Nyt oli kuitenkin 12 vuoden jälkeen aika päästää irti.. :'( 

Kesällä 2013

Viimeisenä päivänä, 1.4.2015


Kun suru on suuri, eikä lohdutukset ja voimahalit auta. Kun perheessä jokainen on surusta rikki..
Tuntui tyhjältä ilman sitä. Ei ollut enää kukaan aamulla ulvomassa, ei tallilla seurana, eikä illalla ollut ketään jota rapsuttaa. Pihalla ei ollut enää perheen turvaa, vahtia. Sitä, joka piti huolen että perhe on turvassa ja kaikilla on kaikki hyvin. 

Jos uusi rapsuteltava auttaisi, veisi ajatukset pois. Niin meille muutti 8vk ikäinen koirasuden pentu, hän on Sepe <3 Molempien vanhempien suvussa puhdasta sutta, hän on hirmuinen pikkuhukka. Todellinen Sepe-susi :)


Ensimmäistä päivää kotona


Nyt nenä kohti töitä ja iltavuoroa. Huomenna jatkuu Lakun kävelytys selästä käsin ja ensiviikolla tulossa taas Tomas Kivirannan valmennus :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti