maanantai 7. toukokuuta 2018

10 / 2018 Paluu tulevaisuuteen


Niin on taas aikaa kulunut ja asiat edenneet kovaa vauhtia! 
Kinkku on taas täysillä mukana treenissä kaatumisen jälkeen ja edistyy hurjaa vauhtia. Kuinka onkaan mukava saada kouluttaa omaa kasvattia kohti kilparatoja ja tehdä työtä ihan itselle, omaa vauhtia. Kukaan ei tule sanomaan kuinka on kiire sinne ja tänne ikäluokka kilpailuihin. Me tehdään omaa vauhtia Kinkkua kuunnellen ja toivon siitä itelle pitkäaikasta kaveria! Luottamusta on rakennettu varsasta asti💗 

Kilpailut-välilehdeltä saattoi joku jo huomata, Kinkun viimeisin harkkatulos on merkittynä. Jätkä kävi Korpimäessä koulurataharjoituksissa viime sunnuntaina. Valitsin luokaksi heC:1, sillä siinä pääsee vähän käsiksi nuoreen, mutta on mahdollista vähän ajelehtia rataa läpi. Verkassa aika hyvä fiilis, Kinkku oli kivasti avuilla. Radalla kuitenkin päästiin esittämään niitä temppuja... Kohdassa 6 BH kokorataleikkaa askeleen pidennys keventäen) tuomari antoi pisteitä 3.0 kommenttina ''yrittää poistua paikalta''.  Noh, harjoitus tekee mestarin, kohti uusia koitoksia! 😀

Maastoesteilläkin ehdittiin käydä Ypäjällä aluevalmennusten yhteydessä. Kinkku uskalsi vihdoin hypätä niitä rennosti! Veteen ei vielä uskaltanut, siinä seuraavan kotitreenin aihe :D




No mutta mitä tulee meidän pikkuhirmuun, ihkaomaan tallimaskottiin! Tämäkin tapaus omakasvatti, tiedoksi niille joilta esittelysivu on jäänyt vielä lukematta. Ikää jo huimat 9v. Mieletöntä kuinka aika meneekään nopeasti. Pampula on selvittänyt vihdoin kavio-ongelmat. Häntä vaivasi kenkien aiheuttama irtoseinämäisyys. Ja ennenkuin kukaan tulee kertomaan netin ihmeellisestä maailmasta että oikein lyödyt kengät eivät aiheuta ongelmaa niin voi jättää kommentoimatta :) 
Ponilla on pehmeät valkokaviot jotka eivät kestäneet lyhyttä kengitysväliä. Etsittiin varovasti hieman pidempää väliä, jolloin seurasi jo mainittu uusi ongelma. Näitä pieniä ei oo tarkotettu ihan kengättäväksi.. Bootsit olisi yksi vaihtoehto, mutta se olisi iso investointi, eikä niiden istuvuudesta voi näin pienen kohdalla olla kovin varma. 
Olemme päätyneet kengättömyyteen Pampulan kohdalla sen vuoksi, että se pärjää näinkin. Liikutus hoidetaan pehmeällä ja hyvällä pohjalla, joten ongelmaa ei ole. Ammattilainen vuolee säännöllisesti. 
Tytöt (kohta 3. ja 5.v pikkusiskoni) ovat ahkerasti harjoitelleet ponin hoitoa, varustamista ja ratsastamista. Kuvia tulossa roppakaupalla tyttöjen touhuista! :) 

Ponia vaivaa tällähetkellä melkoinen ylipaino, joten kun kaviot on nyt kunnossa, starttaa uusi ''kesäksi kuntoon'' -projekti. Poni pääsee ennen laidunkauden alkua ylimääräisistä kiloistaan ja voi mutustaa sitten paremmilla mielin herkkuruohoa.




Klippasin Pampulalle myös vauhtiraidat kylkeen + koko vatsan alueen jotta treenit kulkisi kevyemmin. Siinä se laihtui heti 50kg..

Luolavuorenkoulussa, Inkilän yksikössä poni kävi ajeluttamassa nuoria erityislapsia ja käyttäytyminen oli täys +10. Ei äänet, hälinät tai muut häiriötekijät häntä hetkauttaneet <3





Ekin kohdalla tunnetusti sattuu ja tapahtuu, siitä tulossa lisää selontekoa myöhemmin. Mutta lyhyesti ja ytimekkäästi, ''turhaa'' saikkua on riittänyt. Polviongelmista kun selvittiin niin eiköhän toisen takajalan jännealue pullottanut rajusti ja siitä vahva epäily jänne/hankkarivammaan.
Saikun ja ultran jälkeen luojan kiitos selvisi että kaikki jalassa on ehjää, vain paksuuntunutta ihoa joka saattaa johtua kolauksesta tmv. Treenissä taas! Ypäjällä käytiin myös maastoestetreenissä ja helpon tehtävät sujuivat ongelmitta. Eki aloittaa ulkokenttäkauden Ypäjän tuttarista 12.5.




Pieniä hautahölmöilyjä Eki ei voinut tietenkään jättää tekemättä... Mutta loppuhyvin, kaikki hyvin ja vesileikit oli jätkän ehdoton suosikki.

2 kommenttia:

  1. Oi, pidän tästä suuresti. Hienosti kirjoitettu.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria, mukava kuulla että pidät lukemastasi! :)

      Poista